Taidegraafikko Hannamari Jalovaara on sepittänyt omia myyttisiä ja maagisia tarinoitaan, jotka eivät ainoastaan heijasta häneen omaan elämäänsä ja kokemuksiansa, vaan liittyvät myos yleisemmin elämään ja historiaan. Taustalla vaikuttaa hänen pohjoismaalainen perintönsä, mutta töistä tunnistaa myös häivähdyksiä niistä traditioista ja kuvaperinteistä, joita hän on kohdannut asuessaan lapsuudessaan Kauko- Idässä ja myöhemmin Keski-Euroopassa sekä Kanadassa. Tästä aineistosta taiteilija on luonut oman symboli- ja hahmoskuvastonsa, joka johdattelee katsojan tarinankerronnan jaksoihin, joissa vilahtaa häivähdys tuttuutta satumaailmoista, ollen kuitenkin uudenkaltaisia.

Hänen teoksistaan välittyy tunne siitä, että kyseessä on uudelleen tai peräti ensimmäistä kertaa kuvattu maailma, mistä katsoja voi löytää uusia aineksia omaan maailmankuvaansa niistä mielikuvista, jotka määrittelevät ja ohjaavat tätä maagista kuvamaailmaa.

Hannamari Jalovaaran töitä on ollut esillä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa näyttelyissä, ja niitä on mukana sekä yksityisissä että julkisissa kokoelmissa. Hän on Suomen Taidegraafikot ry:n, Helsingin Taiteilijaseura ry:n, GEDOK – Brandenburgin, Federation of Canadian Artists:in sekä Malaspina Printmakers Society:n jäsen.

Carol Nymark
B.A., B.F.A.

English

 

     
All content © Hannamari Jalovaara, 2010